Erika Pykäläinen 19. Tremblantin suurpujottelussa

Kanadan Tremblantissa kisattiin suurpujottelun maailmancupin osakilpailu. Erika Pykäläinen laski uransa parhaimman tuloksen: 19. sijan!
Hyvinkääläinen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 22., nousten toisella kierroksella vielä kolme sijaa. Eroa kisan voittajaan Uuden-Seelannin Alice Robinsoniin kertyi 2,61 sekuntia.
Erika Pykäläinen kertoo, että kisa olisi voinut päättyä toisellakin tapaa.
”Hyvä kisa takana ja tästä on hyvä jatkaa huomiseen kisaan. Ensimmäisellä kierroksella tuli todella iso virhe yhden kummun kohdalla ja meinasin ottaa kepin mukaani. Olin yllättynyt, että sillä laskulla pääsi toiselle kierrokselle. Toinen kierros oli semmoista perusvarmaa tekemistä.”
Pykäläisen uran paras sijoitus tuli vaikean kautta.
”Näkyvyys oli huono, ei oikein nähnyt rinteen pintaa. Piti laskea tuntumalla ja se oli haastavaa, sillä tässä rinteessä on paljon kumpuja. Ei ollut helpoin kisa, mutta oli taistelun arvoinen. Viime viikko täällä on mennyt tosi hyvin, joten hyvillä mielin huomiseen kisaan.”
Pykäläisen kisat jatkuvat jo sunnuntaina, kun Tremblantissa kisataan toistamiseen suurpujottelun maailmancupin pisteistä.
Robinsonin juhlaa
Kisan voitti Uuden-Seelannin Alice Robinson ennen Kroatian Zrinka Ljuticia (+0,94 sek) ja Kanadan Valerie Grenieria (+1,00 sek).
Tremblantin aikataulut ja tulokset: fis-ski.com