Alppilegendat – Kunniagalleria

”Alppilegendoihin” voidaan valita sellaisia suomalaisia urheilijoita tai vaikuttajia, jotka ovat edistäneet merkittävästi kansallista tai kansainvälistä alppilajikulttuuria.

Alppilegendat-kunniagalleria on kunnianosoitus suomalaisen alppi- ja freestylehiihdon sankareille. Kunniagalleriaan voidaan nimetä alppi- ja freestylehiihdon saralla ansioituneita henkilöitä. Galleriaan voidaan nimetä sellainen henkilö, joka on säännöissä esitettävällä tavalla ansioitunut lajeissa, joissa käytetään suksia silloin kun tarkoituksena on laskea rinteissä tai niiden ulkopuolella hiihtokeskuksissa. Galleriaan voidaan nimetä sekä kilpailutoiminnassa että rinne- tai vapaalaskussa muutoin ansioituneita henkilöitä.

Alppilegendoja nimetään kerran vuodessa erikseen sovittavan ajankohtana, jonka Ski Sport Finlandin hallitus erikseen päättää. Ski Sport Finland julkistaa nimetyt ja tarvittaessa järjestetään erillinen julkistamistilaisuus.

Nimetystä tehdään kaksi kunniataulua, joista ensimmäinen luovutetaan nimetylle ja toinen jää Ski Sport Finlandin haltuun. Lisäksi Ski Sport Finland pitää kirjaa nimetyistä ja nimetty saa oman plaketin yhdistyksen hallinnoimaan ”Alppilegendat”-kunniatauluun, jota säilytetään Ski Sport Finlandin nimeämässä paikassa. Ski Sport Finland ylläpitää kotisivuillaan listaa nimetyistä ja yleistietoa kunniagallerian toiminnasta. Valitulle kerrotaan valinnasta aina ennen asian julkistamista.

Nimittämiskategoriat

1

Olympia- ja Paralympiaurheilijat: arvokisamenestys tai muu merkittävä kilpailumenestys

2

Ei-Olympiaurheilijat: arvokisamenestys tai muu merkittävä kilpailumenestys tai muu ansioituminen rinne- tai vapaalaskun saralla

3

Vaikuttajat: ovat edistäneet toiminnallaan hiihtourheilua yli kolme vuosikymmentä

4

Elämäntyönimitys: kilpauran päättymisestä 25 vuotta tai eläköitynyt merkittävästä tehtävästä

Vuoden 1992 ja 2014 valinnat

Alppivaikuttajat valitsivat alppihiihdossa vaikuttaneita merkkihenkilöitä eri vuosikymmeniltä. Juhlallisissa merkeissä valituille jaettiin hienot ”Hiihto-Oskari”-patsaat, missä laskettelija seisoo sukset kädessä.

1930-luku

Erkki Penttilä, Tauno Juurtola, Martti Uosikkinen, Karl A Ebb ja Gunnar Stenfors

1940-luku

Pentti Alonen, Aimo Vartiainen ja Osmo Perkko

1950-luku

Eino Kalpala, Antti-Jussi Tiitola, Osmo Saastamoinen Pekka Alonen ja Stig Reims

1960-luku

Raimo Manninen, Ulf Ekstam ja Jorma Suvikas

1970-luku

Riitta Ollikka-Laksola ja Pertti Ruuskanen

1980-luku

Heikki Hampaala, Martti Kellokumpu ja Roger Talermo

1990-luku

Tarja Mulari ja Kalevi Häkkinen

2000-luku

Janne Lahtela, Sami Mustonen, Lauri Lassila, Kalle Palander, Mikko Ronkainen, Jouni Pellinen, Tapio Luusua ja Tanja Poutiainen-Rinne

Martti Uosikkinen

Martti Uosikkinen (1909‒1940) oli pujotteluhiihdon alkuaikojen pätevin pedagogi. Kuopiolainen voimistelunopettaja, mäkihyppääjä ja telinevoimistelun olympiamitalisti kokeili alppihiihtoa Puijolla ensimmäisen kerran vuonna 1934. Alkutalvesta 1935 Uosikkinen ja helsinkiläinen solmiotehtailija Karl Ebb matkustivat slalom-kursseille Holmenkollenille. Matkansa innoittamana ja norjalaisiin oppeihin perustuen Uosikkinen julkaisi vuonna 1936 ensimmäisen suomenkielisen lasketteluoppaan ”Mutkamäenlasku”, jossa esiteltiin myös ensimmäiset alppilajien suomenkieliset säännöt. Samana vuonna hän voitti Puijon kisoissa sekä syöksylaskun että pujottelun itse merkkaamillaan radoilla. Uosikkinen toimi opettajana Suomen Hiihtoliiton ensimmäisillä tunturihiihtokursseilla Enontekiöllä vuonna 1937. Hän kaatui talvisodassa Kollaan taistelussa vuonna 1940 vain neljä päivää ennen rauhan solmimista.

Karl Ebb

Karl Ebb (1886‒1988) rakensi vuonna 1939 Janakkalan Kiianlinnaan Etelä-Suomen parhaat pujottelurinteet ja koulutti valmennettavistaan aikansa parhaita ratalaskijoita. Ebbillä oli erittäin monipuolinen urheilutausta: hän oli muun muassa viides Pariisin olympialaisten 3000 metrin estejuoksussa vuonna 1924. Alppihiihdosta Ebb innostui ensimmäisten joukossa ja voitti Suomen mestaruuden lajin toisissa SM-kisoissa vuonna 1938. Hän osallistui alppihiihdon MM-kisoihin Zakopanessa vuonna 1939 omalla kustannuksellaan. Toukokuussa 1941 Ebb oli perustamassa helsinkiläistä Slalom-Seuraa. Hänestä tuli seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Ebbin opastuksella seuran laskijat alkoivat harjoitella ympärivuotisesti. Talviset harjoitteluolot paranivat, kun Ebb rakennutti Kiianlinnaan Suomen ensimmäisen hiihtohissin vuonna 1951.

Gunnar Stenfors

Gunnar Stenfors (1903‒1955) oli Suomen ensimmäinen ammattimainen hiihdonopettaja. Hän innostui hiihdosta ja retkeilystä jo 1920-luvun alussa ja teki tovereineen pitkän matkan Lappiin vuonna 1923. Vuonna 1934 Stenfors pääsi hiihtokurssille Ruotsin tuntureille. Ruotsalaisten kursseilla hän pätevöityi ammattitaitoiseksi hiihdonopettajaksi ja ja tunturioppaaksi. Suomessa Stenfors opetti muun muassa FSS:n (Finlands Svenska Skidförbund) ensimmäisillä tunturihiihtokursseilla Levillä vuonna 1936 ja hieman myöhemmin Kolilla vuonna 1937 ja Pallaksella vuonna 1938. Stenfors myös kilpaili ahkerasti. Hän osallistui alppihiihdon MM-kisoihin Zakopanessa vuonna 1939. Sotien jälkeen perusti Ylläkselle lempinimeään kantavan matkailuyrityksen Stenan majan.

Erkki Penttilä

Erkki Penttilä (1905‒2004) oli alppihiihdon pioneereista tärkein. Hän tutustui uuteen lajiin Kanadassa 1930-luvun alussa. Lähtiessään Suomesta Kanadaan vuonna 1928 hän oli 22-vuotias hiihtäjälupaus, ensimmäinen Salpausselän kisojen kaksoisvoittaja. Kanadassa hän jatkoi kilpailemista hiihdossa ja osallistui vuonna 1931 Shawbridgessä ensimmäisen kerran slalom-kilpailuun. Penttilä ihastui välittömästi uuteen lajiin ja alkoi juurruttaa sitä tarmokkaasti Suomeen palattuaan vanhaan kotimaahansa huhtikuussa 1933. Bad Grankullan kylpylän toimitusjohtaja Arno Hohenthal pestasi hänet johtamaan kylpylän slalom-rinteen rakennustöitä. Suomessa Penttilä asettui asumaan vanhaan kotikaupunkiinsa Kuopioon ja organisoi Suomen ensimmäisen slalom-kilpailun Puijon kisojen yhteyteen maaliskuussa 1934. Slalom-innostus alkoi nopeasti levitä Suomessa. Penttilä hallitsi alkuaikojen kilpailuja ja suvereeniin tapaan. Ensimmäisissä alppihiihdon SM-kilpailuissa hän voitti kaikki kolme lajia – pujottelun, syöksyn ja alppiyhdistetyn. Penttilä jatkoi kilpailemista aina 1950-luvulle saakka. Penttilä on ainoa hiihtäjä, joka on voittanut Salpausselän kisoissa sekä maastohiihdon että alppihiihtokilpailun.

Osmo Perkko

Osmo Perkko (1920‒1994) tunnettiin ensin ratalaskijana ja myöhemmin alppihiihdon järjestötehtävistä. Perkon pujottelu-ura alkoi Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä vuonna 1937 Poikaurheilupäivillä. Hänen kilpailu-uransa ajoittui vuosille 1938–1959. Heti vuonna 1938 hän sijoittui Sallan SM-pujottelussa pronssille. Hän edusti Suomea 1940-luvun lopulla kisakiertueella Ruotsissa. Perkko kuului Suomen joukkueeseen myös Åren MM-kisoissa vuonna 1954. Hänelle myönnettiin Suomen Hiihtoliiton suurmestari-luokkamerkki. Osmo Perkko oli Slalom-Seuran perustajajäseniä ja toimi puheenjohtajana 16 vuotta (1957–1973). Hänelle on myönnetty Suomen Hiihtoliiton kultainen ansiomerkki.

Tauno Juurtola

Tauno Juurtola (1914‒2006)vei suomalaisen alppihiihdon opetuksen ja valmennuksen uudelle, ajanmukaiselle tasolle 1950-luvulla. Opetusneuvoksen arvon saanut Juurtola oli koulutukseltaan liikunnanopettaja. 1950-luvun alussa hän oli jo päässyt lehtoriksi Suomen Urheiluopistoon. Opiston rehtori hänestä tuli vuonna 1955. Alppihiihdon lisäksi Juurtola tunsi erinomaisesti myös pohjoismaisten lajien tekniikan ja harjoittelun. Vuonna 1956 hän julkaisi kaikki hiihdon lajit kattaneen tekniikkaoppaan. Juurtola uskoi vakaasti, että suomalaiset voivat nousta maailman huipulle pujottelussa ja suurpujottelussa mikäli he vain harjoittelevat oikein ja riittävästi. Suurten rinteiden puute piti korjata oikeilla harjoitustavoilla. Hänen valmennettavistaan Raimo Manninen kasvoi maailman huipputekijöiden veroiseksi laskijaksi. Juurtola toimi pitkään Suomen Hiihtoliiton alppilajien päävalmentajana ja alppilajivaliokunnan puheenjohtajana. Hän toimi asiantuntijana lukuisten pujottelurinteiden rakennustöissä ja loi perustan suomalaiselle hiihdonopettajien koulutukselle. Suomen Hiihtoliton Hannu Koskivuori –mitali numero 8 myönnettiin Juurtolalle vuonna 1992.

Pentti Alonen

Pentti Alonen (1925‒2017) oli ensimmäinen suomalainen laskija, joka menestyi kunnioitettavasti myös kansainvälisissä kisoissa. Hän sai kipinän alppihiihtoon Kalpalinnan vieressä sijaitsevalta Kiianlinnan pujottelurinteeltä vuonna 1940 asuessaan Harvialassa melkein rinteen vieressä. Rinteen omistaja Karl Ebb otti nuoren alppihiihtäjälupauksen suojiinsa. Vuonna 1943 Alonen voitti Rovaniemellä järjestettyjen sotilaskilpailujen suurpujottelun, johon osallistui myös saksalaisia alppijääkäreitä. Vuonna 1948 Alonen ja Aimo Vartiainen osallistuivat ensimmäisinä suomalaisina olympialaisten alppilajeihin St. Moritzissa. Alonen edusti Suomea myös vuoden 1952 olympialaisissa Oslossa ja sijoittui pujottelussa 14:ksi. Hän oli Suomen joukkueessa myös vuoden 1956 olympialaisissa Cortina D´Ampezzossa sekä vuoden 1954 MM-kisoissa Åressa. Siellä hän oli alppiyhdistetyssä 15:s. Kotimaan kilpailuissa Alpeilla kouliintunut Alonen oli kärkimiehiä 1950-luvun loppuun saakka.

Aimo Vartiainen

Aimo Vartiainen (1927‒2023) menestyi jo nuorten sarjoissa alppilajeissa. Vuonna 1944 hän voitti sotilaspoikien mestaruuden ja seuraavana vuonna nuorten Suomen mestaruuden. Yleisen sarjan pujottelussa hän ylsi mitaleille vuosina 1948 ja 1949. Hän oli Suomen ensimmäinen olympiaedustaja alppilajeissa yhdessä Pentti Alosen kanssa vuonna 1948 St. Morizissa. Siellä hän sijoittui pujottelussa sijalle 21 ja kaksi vuotta myöhemmin Aspenin MM-rinteillä sijoitus oli 32. Akateemisissa MM-kisoissa vuonna 1950 tuli hopeaa suurpujottelussa. Alppilajien lisäksi Vartiainen harrasti maastohiihtoa ja pesäpalloa.

Pekka Alonen

Pekka Alonen (1929‒2023) oli 1950-luvulla ja vielä 1960-luvulle asti Suomen kärkilaskijoita. Alonen aloitti pujotteluharrastuksen veljensä Pentin kanssa Kiianlinnassa, joka sijaitsi heidän kotitalonsa läheisyydessä. Ensimmäisen pujottelun Suomen mestaruuden hän voitti vuonna 1947 nuorten (17‒18-vuotiaiden) sarjassa ja ensimmäisen yleisen sarjan mestaruuden suurpujottelussa vuonna 1951 ja sen lisäksi kaksi hopeaa. Hänen kilpailu-uransa jatkui aina vuoteen 1960-luvulle saakka. Pohjoismaisten hiihtomaaotteluiden lisäksi Pekka Alonen edusti Suomea Oslon olympiarinteillä 1952 ja kaksi vuotta myöhemmin MM-kisoissa Åressa, missä hän sijoittui alppiyhdistetyssä sijalle 18. Hän edusti kilpailu-urallaan Slalom-Seuraa ja myöhemmin Hämeenlinnan Mäenlaskijoita.

Stig Reims

Stig Reims (1929‒) oli Grankulla IFK:n ensimmäisiä kilpalaskijoita ja seuran pitkäaikainen valmentaja. Hän asui Kauniaisissa aivan pujottelurinteen vieressä ja aloitti pujottelu-uransa sotilaspojissa saadun koulutuksen jälkeen vuonna 1942. Hän menestyi juniorisarjoissa hyvin ja voitti FSS:n juniorimestaruuden vuonna 1946. FSS:n mestaruuden yleisessä sarjassa hän voitti kahdesti ja oli pronssilla SM-pujottelussa vuonna 1952. Reims oli Suomen Hiihtoliiton pujotteluvaliokunnan jäsen vuosina 1954‒1962, toimi FSS:n alppihiihtoneuvojana sekä aktiivisena GrIFK:n alppijaoston jäsenenä. Reims oli myös innostava valmentaja, joka pystyi hyvien suhteidensa avulla hankkimaan Kauniaisiin valmentajia myös ulkomailta. Granin laskijoille pitivät leirejä muun muassa Åren hiihtokoulun johtaja Kurt Paulsson ja Norjan maajoukkueen valmentaja Helge Stöyle. Reimsin valmennettavista pisimmälle ylsi Ulf Ekstam.

Eino Kalpala

Eino Kalpala (1926‒2022) oli ensimmäisiä suomalaisia, joka alkoi harjoitella ja kilpailla säännöllisesti ulkomailla. Vuonna 1951 Kalpalan veljekset Eino ja Osmo matkustivat Garmisch-Partenkircheniin leirille yhdessä Saksan maajoukkueen kanssa. Vuonna 1952 Kalpala osallistui Oslon talviolympialaisiin, vuonna 1958 Bad Gasteinin MM-kisoihin. Kotimaassa kilpailu-ura jatkui vielä 60-luvulle, veteraanisarjoissa 2000-luvulle saakka. Vuonna 2007 hän voitti veteraanien MM-kisoissa 80‒84-vuotiaiden sarjassa pujottelun kultamitalin, suurpujottelun hopean ja super-g:n neljännen sijan. Yrittäjänä Kalpala aukoi uusia uria. Perheyritys Radiotukku alkoi tuoda maahan ulkomaisia laskettelusuksia 50-luvun lopulla. Vuonna 1963 Kalpalat ostivat Karl Ebbiltä Kiianlinnan maat ja laajensivat sen rinteitä. Uusi hiihtokeskus sai nimen Kalpalinna. Talvella 1964 sinne hankittiin Pohjoismaiden ensimmäiset lumitykit.

Heikki Hampaala

Heikki Hampaala (1928‒2007) teki pitkän uran kilpailijana, valmentajana ja erilaisissa Suomen Hiihtoliiton luottamustehtävissä. Hän aloitti aktiiviuransa 1950-luvun alussa Ruotsinpyhtään Kisailijoiden riveissä. Suomen maajoukkueessa hän oli muun muassa MM-kisoissa Åressa vuonna 1954. Aktiiviuransa aikana ja sen jälkeen hän toimi suomalaisessa alppihiihdossa monissa eri tehtävissä liitto- ja seuratasolla. Hän toimi muun muassa maajoukkueen kakkosvalmentajana 1957‒66, kouluttajana ja kilpailujen järjestäjänä sekä viimeksi lukuisissa kansainvälisissä TD-tehtävissä. Hampaala myös kirjoitti ahkerasti alppilajeista ja otti napakasti kantaa lajin kehityskysymyksiin. Monipuolisesta työstään Suomen hiihtourheilun hyväksi Hampaala sai Hannu Koskivuori-mitalin numero 5 vuonna 1989.

Osmo Saastamoinen

Osmo Saastamoinen (‒2002) rakensi Rukatunturille Suomen johtavan hiihtokeskuksen 60-luvun alussa. Hän aloitti rinteiden merkitsemisen yhdessä Kalevi Routalan kanssa keväällä 1954. Seuraavan talven alkaessa miesten merkitsemä rinne oli jo raivattu ja siinä laskettiin ensimmäiset laskut. Rinne oli tuohon aikaan Suomen suurin. Vuonna 1958 Saastamoinen ja hänen yhtiökumppaninsa perustivat Saastamoisen aloitteesta Kuusamon Matkailu Oy:n. Uusi yhtiö otti hoitaakseen Rukan hissin ja rinteet. Myöhemmin Saastamoinen hankki yhtiön kokonaan omistukseensa. Vuonna 1961 yhtiö korvasi vanhan hiihtohissin modernilla ankkurihissillä. Vuonna 1962 Kuusamon Matkailu ryhtyi osakkaaksi Rukatunturi Osakeyhtiöön, joka rakensi Rukalle Suomen ensimmäisen modernin hiihtokeskushotellin, Rukahovin. Saastamoinen työskenteli yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 1972 saakka.

Ulf Ekstam

Ulf Ekstam (1941‒) oli 1960-luvun laskijoiden joukossa todellinen tekniikkataituri, jonka taidot vetivät vertoja alppimaiden parhaille laskijoille. Hän oli kotoisin Kauniaisista. Sekä isä Torsten Ekstam että äiti olivat ruotsinkielisen hiihtoliiton FSS:n kouluttamia hiihdonopettajia. Vuodesta 1949 alkaen hän alkoi harjoitella säännöllisesti Kauniaisten mäessä Stig Reimsin johdolla. Vuonna 1956 Ekstam matkusti Ruotsin Storlieniin laskettelukursseille, jossa opetettiin Torsten Kesselin johdolla uusinta itävaltalaista laskettelutekniikkaa. Ekstam perehtyi itävaltalaisten oppeihin huolella. Menestystä alkoi tulla. Vuonna 1957 hän voitti 16-vuotiaana kaksi mitalia miesten SM-kisoista. Näiden tulosten perusteella hänet valittiin maajoukkueeseen. Vuonna 1958 hän osallistui jo MM-kisoihin. Vuoden 1960 MM-kisoissa Chamonixissa Ekstam oli 11. pujottelussa. Vuonna 1966 Ekstam laski toiseksi Kleinwalsertalin FIS:n A-kisoissa, jotka vastasivat nykyistä maailmancupia.

Raimo Manninen

Raimo Manninen (1940‒2009) nousi 1960-luvulla yhdessä Ulf Ekstamin kanssa lähemmäs kansainvälistä huippua kuin yksikään suomalainen laskija sitä ennen. Hän aloitti pujottelun vuonna 1954. Manninen rakensi Tauno Juurtolan valmennuksessa vankan fyysisen pohjan ja nousi neljässä vuodessa vasta 17-vuotiaana Suomen maajoukkueeseen, joka osallistui Bad Gasteinin MM-kisoihin vuonna 1958. Manninen laski useita kertoja kymmenen parhaan joukkoon nykyistä maailmancupia vastaavissa FIS:n A-kisoissa ja nousi niissä ajoittain ensimmäiseen arvontaryhmään. Chamonixin MM-kisoissa vuonna 1962 Manninen oli pujottelussa kymmenes. Tämä sijoitus pysyi arvokisojen parhaana suomalaistuloksena vuoteen 1996 saakka. Manninen laski koko uransa ajan kaikkia lajeja. Vuonna 1964 hän voitti Norjan Vossissa syöksykisan, jossa oli mukana maailman kärkilaskijoita. Hän toimi myöhemmin alppihiihtovalmentajana Suomen Hiihtoliitossa sekä Suomen urheiluopistossa.

Antti-Jussi Tiitola

Antti-Jussi Tiitola (1936‒2021) loi 1960-luvulla Titanin, suomalaisen suksimerkin. Ajatus suomalaisista suksista alkoi hahmottua, kun nuori materiaalitekniikan diplomi-insinööri ja innokas kilpalaskija Tiitola kiersi 60-luvulla Keski-Eurooppaa yhdessä muun maajoukkueen kanssa. Voisiko Suomessa valmistaa korkealuokkaisia alppisuksia? Ensimmäiset suksensa Tiitola valmisti työnantajansa Teksoglassin palveluksessa Polar-merkillä. Vuonna 1966 Tiitola osti Teksoglassilta suksien valmistuksessa käytetyt koneet ja ryhtyi valmistamaan Titan-merkkisiä suksia Tampereen Epilästä vuokratuissa tiloissa. Titanien valmistuksessa käytettiin märkälaminointitekniikkaa, joka otettiin vasta myöhemmin laajempaan käyttöön suksiteollisuudessa. Parhaimmillaan Titan valmisti lähes 20 000 paria suksia vuodessa. Vuonna 1972 Tiitola myi koneensa Karhulle ja ryhtyi itse Karhun tuotekehityspäälliköksi. Karhulle hän kehitti muun muassa maailman ensimmäiset modernit telemark-sukset. Lue lisää Tiitolan huikeasta elämäntyöstä alla olevasta artikkelista.

https://www.ski.fi/valineet/mies-titanin-ja-burtonin-takana-valinepioneeri-antti-jussi-tiitola/

Jorma Suvikas

Jorma Suvikas ( 1928‒2024 ) kehitti suomalaista hiihdonopetusta erityisesti 1960-luvulla. Voimistelunopettajan koulutuksen saanut Suvikas valittiin Vuokatin urheiluopiston rehtoriksi vuonna 1960. Suvikkaan aikana Vuokatista tuli suomalaisen hiihdonopettajakoulutuksen keskus. Ensimmäiset alppihiihdon opettajakurssit järjestettiin Vuokatissa vuodenvaihteessa 1965‒66. Vuonna 1966 Vuokattiin rakennettiin Suvikkaan aloitteesta moderni ankkurihissi. Samana vuonna Suvikas valittiin vastaperustetun Alppihiihdonopettajat ry:n ensimmäiseen hallitukseen. Vuonna 1970 hänestä tuli yhdistyksen puheenjohtaja. Suvikkaan kirjoittama ajanmukainen opas Alppihiihtoa Suomenkin rinteillä valmistui vuonna 1966.

Pertti Ruuskanen

Pertti Ruuskanen (1953‒2022) oli 1970-luvulla harvoja suomalaisia, jotka menestyivät kansainvälisissä kisoissa myös syöksylaskussa. Hän aloitti kilpailu-uransa Siilinjärvellä 60-luvun alussa Eero Rimpiläisen valmennuksessa. Ensimmäisen kerran hän edusti Suomea juniorien epävirallisissa EM-kilpailuissa Trofeo Topolinossa vuonna 1967. Ensimmäisen miesten sarjan Suomen mestaruutensa hän voitti vuonna 1972 syöksylaskussa, josta lopulta tuli hänen paras lajinsa myös kansainvälisellä tasolla. Vuonna 1973 Ruuskanen oli Kitzbühelin syöksyssä 22. ja St. Moritzin MM-kilpailujen esikisojen syöksyssä 14. Vuonna 1974 hän voitti miesten sarjan Suomen mestaruuden pujottelussa, suurpujottelussa ja syöksylaskussa.

Riitta Ollikka-Laksola

Riitta (1956‒) Ollikka-Laksola saavutti 1970-luvun alussa tuloksia, joihin yksikään naislaskija ei ollut ennen häntä yltänyt. Vuonna 1970 hän voitti Trofeo Topolino -kisan Italiassa. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka pääsi maailmancupin pisteille – historiallinen hetki koettiin Grindelwaldin syöksylaskussa vuonna 1973. Juniorien EM-kisojen hopea vuonna 1974 oli Suomen ensimmäinen arvokisamitali kautta aikojen. Lisäksi hän teki suomalaisnaisten arvokisadebyytin Sankt Moritzin MM-kisoissa vuonna 1974 ja olympiarinteillä Innsbruckissa 1976. Ollikka oli ainoa naislaskija, jonka päävalmentaja Kalevi Häkkinen kelpuutti pieneen maajoukkueeseensa 70-luvulla. Ollikan paras laji koko hänen uransa ajan oli syöksylasku.

Roger Talermo

Roger Talermo (1955‒2024) oli keskeinen vaikuttaja, kun freestyle kotiutui Suomeen. Hän innostui lajista jo 70-luvun alussa ja järjesti Nuuksiossa vuonna 1974 Suomen ensimmäiset freestylekurssit. Vuonna 1977 hän otti osaa Eurooppa cupin finaaleihin ja Itävallan avoimiin mestaruuskilpailuihin ja oli molemmissa kisoissa yleiskilpailun seitsemäs. Talermo oli tuolloin Suomun hiihtokoulun johtaja. Hän organisoi Suomulla Suomen ensimmäiset freestyle-kisat pääsiäisenä 1977 ja otti freestylen hiihtokoulun opetusohjelmaan. Kun Suomen Freestyleliitto perustettiin 23.11.1977, Talermo valittiin liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Ensimmäisissä SM-kisoissa Jyväskylässä 1978 Talermo voitti yleiskilpailun Suomen mestaruuden. Seuraavana kesänä Solvallan urheiluopistolle rakennettiin Suomen ensimmäinen vesihyppyri. Talermo veti Solvallassa kesäleirin, johon osallistui myös nuori Martti Kellokumpu Kemijärveltä. Urheilijaleirin lisäksi Solvallassa järjestettiin myös ensimmäiset tuomarikurssit. Suomen Freestyleliiton puheenjohtajana Talermo oli neuvottelemassa freestylen ottamisesta Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) kilpailuohjelmaan. Kun näin tapahtui, Talermo valittiin FIS:n ensimmäisen freestylekomitean varapuheenjohtajaksi Lausannessa Sveitsissä. Suomen Freestyleliiton puheenjohtajana Talermo toimi vuoteen 1981 saakka.

Martti Kellokumpu

Martti Kellokumpu (1963‒)voitti ensimmäisenä suomalaisena arvokisamitalin freestylessä, kun hän laski kumparelaskun MM-pronssille vuoden 1986 MM-kisoissa Tignesissä. Vuonna 1987 hän voitti maailmancupin kokonaiskilpailun. Kellokumpu voitti vuosina 1982–1988 freestylehiihdossa 11 Suomen mestaruutta. Hän ylsi ensimmäisenä kemijärveläisen Avalanche-seuran laskijoista maailman huipulle. Suomalaisen kilpa-alppihiihdon tradition perustaja Erkki Penttilä oli Kellokummun Ritva-äidin isä.

Tarja Mulari

Tarja Mulari (1965‒) oli maailman nopein nainen suksilla vuosina 1987‒1991. Hän aloitti uransa ratalaskijana Siilinjärvellä Niilo Onatsun valmennuksessa ja menestyi erittäin hyvin kansallisella tasolla. Vauhtilajit viehättivät, ja 1980-luvun lopulla Mulari siirtyi nopeuslaskijaksi. Hän voitti lajin MM-hopeaa vuonna 1987 ja maailmancupin vuonna 1987. Vuonna 1988 Mulari laski maailmanennätyksen nopeudella 214,413 km/h. Albertvillen olympialaisissa vuonna 1992 nopeuslasku oli näytöslajina. Mulari voitti kultamitalin nopeudella 219,245 km/h, joka oli myös maailmanennätys. Tulos pysyi maailman ennätyksenä vuoteen 1995 saakka.

Kalevi Häkkinen

Kalevi Häkkisen (1928‒2017) elämäntarina alppihiihtäjänä on ainutlaatuinen. Pitkän uransa aikana hän ennätti olla kilpalaskija, kansainvälinen hiihdonopettaja, nopeuslaskija, maajoukkuevalmentaja ja alppihiihtovaikuttaja. Kipinä alppihiihtoon alkoi kyteä kotimaisemissa Hankasalmella ja syttyi lopullisesti syöksylaskukilpailussa Vuokatissa vuonna 1949. Sen jälkeen Häkkinen alkoi harjoitella ja kilpailla ulkomailla niin usein kuin mahdollista. Hän osallistui vuoden 1956 olympialaisiin Cortina D´Ampezzossa ja sijoittui syöksylaskussa sijalle 23. Nopeuslaskukilpailuihin hän osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1964 Cervinian legendaarisessa Kilometro Lanciatossa. Lajin maailmanmestaruuden hän voitti vuonna 1968. Vuonna 1970 Häkkinen ylitti ensimmäisenä laskijana 180 km/h rajan. Oman nopeuslasku-uransa ohella Häkkinen toimi alppimaajoukkueen päävalmentajana vuosina 1969‒1975. Nopeuslasku-uraansa Häkkinen jatkoi 2000-luvulle saakka. 200 km/h rajan hän ylitti 60-vuotiaana. Suomen Hiihtoliton Hannu Koskivuori –mitali numero 21 myönnettiin Häkkiselle vuonna 2005.

Kalle Palander

Kalle Palander ( 1977‒ ) voitti sensaatiomaisesti pujottelun kultamitalin Vailin MM-kisoissa vuonna 1999 ja loi näin alun vertaansa vailla olevalle kansainväliselle uralle. Torniolainen Palander ja hänen isänsä ja valmentajansa Jouni lähtivät luomaan pohjaa menestykselle, kun Kalle oli 13-vuotias. Vuonna 1996 Palander oli jo neljäs nuorten MM-kisoissa Schwytzissä. Nousu kohti huippua alkoi itävaltalaisen valmentajan Christian Leitnerin johdolla. Naganon olympialaisissa vuonna 1998 Palander oli pujottelussa yhdeksäs. Seuraavana talvena hän voitti maailmanmestaruuden Vailissa. Mestaruutta seuraavat talvet olivat Palanderille vaikeita, mutta kauden 2002‒2003 jälkeen Palanderia juhlittiin ensimmäisenä suomalaisena pujottelucupin voittajana. Kaudella 2003‒2004 hän oli toinen sekä pujottelucupissa että suurpujottelucupissa, kaudella 2005‒2006 pujottelucupissa toinen. Vuoteen 2011 jatkuneen uransa aikana Palander voitti pujottelussa 10 osakilpailua, oli neljä kertaa toinen ja kolmesti kolmas. Suurpujottelussa hän saavutti neljä osakilpailuvoittoa, kaksi kakkossijaa ja seitsemän kolmossijaa. Saavutuksista jäi puuttumaan ainoastaan uusi arviokisamitali. Bormion MM-kilpailuissa vuonna 2005 hän oli suurpujottelussa neljäs.

Janne Lahtela

Janne Lahtela (1974‒) on Suomen kautta aikojen menestynein freestylehiihtäjä ja lajissaan ainoa kaksinkertainen olympiamitalisti. Naganon olympialaisissa vuonna 1998 kemijärveläinen Lahtela laski hopealle. Kultamitalin hän saavutti neljä vuotta myöhemmin vuoden 2002 olympialaisissa Salt Lake Cityssä ensimmäisenä suomalaisena alppihiihtäjänä. Kaikkiaan Lahtela osallistui talviolympialaisiin viisi kertaa. Enemmän olympiaedustuksia on vain muutamilla suomalaisilla urheilijoilla. Lopettaessaan uransa 32-vuotiaana vuonna 2006 hän oli kilpaillut kumparelaskun maailmancupissa 17 vuoden ajan, voittanut osakilpailun 20 kertaa ja kokonaiskilpailun kolmesti. Maailmanmestaruuden hän voitti vuonna 1999 Meiringenissa. Kilpauransa jälkeen hän siirtyi valmentamaan Japaniin.

Lauri Lassila

Lauri Lassila (1976‒) oli maailman parhaita kumparelaskijoita vuosituhannen vaihteessa. Hänen uransa huippu osui kauteen 1998-1999. Vuonna 1999 Lassila voitti Meiringenin MM-kisoissa kumparelaskussa hopeaa. Suomi sai noissa kilpailussa historiallisen kolmoisvoiton. Parikumparekilpailussa Lassila sai pronssia. Maailmancupissa Lassila sijoittui toiseksi kaudella 1998–1999 ja kolmanneksi kausilla 1997–1998 ja 1999–2000. Cupin osakilpailuissa hän sijoittui kolme kertaa toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi. Deer Valleyn MM-kilpailuissa 2003 hän sijoittui kumparelaskussa kahdeksanneksi ja parikumpareissa yhdeksänneksi. Vielä Rukan MM-kisoissa vuonna 2005 hän oli parikumpareissa yhdeksäs.

Sami Mustonen

Sami Mustonen (1977‒) ylsi aktiiviurallaan freestylehiihdon olympiamitalistiksi. Hän saavutti pronssia Naganon olympialaisten kumparelaskussa vuonna 1998. Meiringenin MM-kisoissa vuonna 1999 kemijärveläinen Mustonen sai kumparelaskun pronssia. Rukan MM-kisojen parikumparelaskussa hän voitti hopeaa. Mustonen lopetti uransa kauteen 2006–2007 ja siirtyi Suomen freestylemaajoukkueen valmentajaryhmään. Keväällä 2010 hänet valittiin Suomen kumparelaskumaajoukkueen päävalmentajaksi.

Mikko Ronkainen

Mikko Ronkainen (1978‒) kuului 2000-luvun alun kumparelaskijoiden eliittiin. Hän voitti maailmancupin kokonaiskilpailun kaudella 2000‒2001, maailmanmestaruudet vuosina 2001 ja 2003 ja hopeaa Torinon olympialaisissa vuonna 2006. Hän lopetti uransa kertaalleen vuonna 2007, mutta päätti palata lajin pariin uudelleen vuonna 2009 tavoitteenaan Vancouverin olympialaiset. Vancouverissa hän oli lopulta kumpareiden 14. paras laskija. Ronkanen edusti Jyväskylän Freestyleseuraa, mutta hänen kotirinteensä oli Muuramen Riihivuori. Siellä hänellä on nimikkorinne.

Jouni Pellinen

Jouni Pellinen (s. 1983) on Imatran urheilijoita edustanut rata- ja freestylelaskija. Pellisen debyytti alppihiihdon maailmancupissa tapahtui Slovenian Kranjska Gorassa joulukuussa 2005 ja seuraavan vuoden joulukuussa hän sijoittui ainoan kerran pisteille oltuaan 28:s Hinterstoderin supersuurpujottelussa. Vuonna 2007 hän osallistui alppihiihdon MM-kisoihin, jossa hän sijoittui supersuurpujottelussa 33:nneksi ja syöksylaskussa 40:nneksi. Ratalasku vaihtui Skicrossiksi kaudelle 2008–2009 ja hän kilpaili ensimmäisen kerran Freestylen maailmancupissatammikuussa 2009 ollen 33:s. Ensimmäiset maailmancupin pisteille hän laski Flainessa, Ranskassa tammikuussa 2009 sijoituttuaan viidenneksi. Maailmancupin palkintopallille Pellinen nousi maaliskuussa 2011 Sveitsin Grindelwaldissa sijoituttuaan toiseksi. Kolme päivää myöhemmin Meiringen-Haslibergissa hän voitti ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa. Kaudella 2010–2011 hän sijoittui Skicrossin maailmancupissa kolmanneksi. Toisen MC-voittonsa Pellinen saavutti maaliskuuta 2012 Branäsissa, Ruotsissa. Samana vuonna hän oli neljäs Aspenin X Gameseissa. Ensimmäisen arvokisamitalinsa Pellinen laski freestylehiihdon MM-kisoissa vuonna 2011 sijoituttuaan hopealle. Vuonna 2013 hän sijoittui MM-kilpailuissa neljänneksi ja vuonna 2009 kuudenneksitoista. Pellinen osallistui Sotšin olympialaisiin 2014 sijoittuen 13:nneksi karsiuduttuaan puolivälierissä. Urheilu-ura päättyi keväällä 2015 ja sen jälkeen hän on toiminut painonnostovalmentajana ja Ylellä skicross- ja alppihiihtoselostajana.

Tapio Luusua

Pelkosenniemeläinen Tapio Luusua (s. 1981) syttyi kumparelaskulle jo 4-vuotiaana. Vuonna 1996 hän voitti alle 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Palkintokaapista löytyy myös nuorten MM-kulta vuodelta 2000. MM-kisoissa Luusua nappasi Japanin Inawashirossa 2009 kumpareitten hopeaa ja parikumpareiden pronssia. Maailmancupissa mies laski kahdeksan kertaa palkintopallille, joista kaksi voittoa. Uran aikana hän laski lähes sata maailman cupin kilpailua, ensimmäisen jo vuonna 1999 Tandådalenissa Ruotsissa. Luusua edusti Suomea Salt Lake Cityn ja Vancouverin olympialaisissa. Salt Lakessa 2002 hän oli viides ja Vancouverissa 2010 sijoitus oli 21:s. Torinon kisat 2006 jäivät loukkaantumisen takia väliin. Luusuan seura oli Pyhätunturin Slalom Seura. Hän lopetti urheilu-uransa kauden 2009–2010 jälkeen.

Tanja Poutiainen-Rinne

Tanja Poutiainen-Rinne (s. 1980) on arvokisamitalien määrällä mitattuna Suomen menestynein alppihiihtäjä. Hän edusti Santa Claus Ski Teamia. Poutiainen voitti vuonna 1997 nuorten MM-kultaa pujottelussa sekä pronssia supersuurpujottelussa. Vuonna 1999 hän sai pronssia nuorten MM-kilpailuiden suurpujottelussa. Bormion MM-kilpailuissa 2005 Poutiainen saavutti ensimmäisenä suomalaisena naisalppihiihtäjänä MM-mitalin voittamalla hopeaa pujottelusta ja suurpujottelusta. Torinon olympialaisissa 2006 Poutiaisesta tuli olympialaisten ensimmäinen suomalainen alppimitalisti, kun hän sai hopeaa suurpujottelussa vaikeissa olosuhteissa käydyssä kisassa. Val d'Iseren MM-kilpailuissa 2009 Poutiainen voitti pronssia sekä suurpujottelussa että pujottelussa. Kaudella 2001–2002 Poutiainen saavutti ensimmäistä kertaa maailmancupin palkintokorokesijoituksen oltuaan Sestrieren pujottelussa toinen joulukuussa 2001. Maaliskuussa 2002 hän oli kolmas Altenmarkt-Zauchenseen suurpujottelussa ja sijoittui pujottelucupin kokonaispisteissä seitsemänneksi. Kaudella 2003–2004 hän voitti ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa Levin pujottelussa. Kaudella 2004–2005 Poutiainen-Rinne voitti pujottelun ja suurpujottelun maailmancupin kokonaiskilpailut ensimmäisenä suomalaisena naisalppihiihtäjänä. Kaudella 2008–2009 hän voitti suurpujottelun kokonaiskilpailun. Yhteensä hän voitti urallaan 11 maailmancupin osakilpailua. Helmikuussa 2014 Poutiainen osallistui viidensiin ja viimeisiin olympialaisiinsa Sotšissa ollen pujottelussa 12:s ja suurpujottelussa 14. Hän lopetti aktiiviuransa keväällä 2014. Poutiainen-Rinne palkittiin vuosina 2004, 2005 ja 2006 Suomen Vuoden naisurheilijana. Vuoden 2008 Urheilugaalassa Poutiainen palkittiin Esikuva-uunolla.