Anni Kärävä toinen ja Elias Syrjä kahdeksas Tignesin big airissa

21.03.2026

Tignes isännöi freeskin big airin maailmancupin finaaleja. Juhlavassa iltakisassa Anni Kärävä onnistui mainiosti ollen kisan toinen ja napaten myös big airin cupin toisen sijan.

Tignesin kisahyppyri ei ollut täysin laskijoiden mieleen, eikä myös kisan aikana puhaltanut tuuli sekä jäinen kisarinne. Olosuhteiden takia kisassa nähtiin enemmän varmistelevia suorituksia, kuin taitojen äärirajoilla laskemista.

Finaalissa laskijoilla oli kolme hyppyä, joista kahden parhaan, toisiinsa nähden erilaisen hypyn pisteet laskettiin yhteen.

Anni Kärävän ensimmäinen hyppy oli vaisu ja hän sai siitä kehnot pisteet (60,25) luoden onnistumisen pakkoa seuraaville kierroksille. Toisella (86,50) ja kolmannella (79,50) hän onnistui mainiosti jääden kisan voittajasta vain 0,75 pistettä. Kärävän toisen hypyn pisteet olivat illan korkeimmat.

Anni Kärävä ei kisan jälkeen jäänyt tulosta harmittelemaan.

”Huh, oli aikamoinen puristus. Oli kova tuuli koko treenin ja kisankin. Olosuhteet testasi päätä tänään. Eniten fiiliksissä siitä, että olen ehjänä, eikä mitään isompia virheitä tapahtunut ja sain temput alas. Tästäkin oppii taas. Toiseen ja kolmanteen hyppyyn jäi paineita, mutta keskityin vain temppuihin ja siihen, että onko vauhdit muuttuneet.”

”Ollut hyvä kausi, vaikka on ollut ylä- ja alamäkiä, kuten joka kausi. Kyllä tässä kaudessa on paljon asioita, mihin voin olla tyytyväinen”, Kärävä puntaroi koko kautta.

Elias Syrjän haasteellinen kisa

Syrjän kisa alkoi rahtusen epäonnistuneella hypyllä, josta hän sai 62,75 pistettä. Toisella hän ei onnistunut parantamaan ensimmäisen hypyn pisteitä. Kolmannella hän onnistui hypyssään kohtuulisen hyvin ja ansaitsi siitä 73,25 pistettä. Yhteispisteet 136 oikeutti kahdeksanteen sijaan.

Elias Syrjä oli kisan jälkeen leppoisin mielin.

”Oli tosi jäistä niin hyppyri kuin alastulo, se oli minulle todella haastavaa. Kisasuunnitelma oli enemmän selviytyä vain ehjänä kisasta.”

Kolmanteen hyppyyn Syrjä laittoi kuitenkin isompaa vaihdetta silmään.

”Se oli semmoinen, ehkä kolmos-nelosvaihde.”

”Silvaplanan radasta olen nähnyt animation ja se näyttää aika vaikealta. Jos keli suosii, niin siellä on aina huipputapahtuma”, Syrjä kertoo ajatuksiaan tulevasta Silvaplanan slopestylen maailmancupin finaalista.

Freeskin päävalmentaja Juha Mourujärvi oli suojattiensa kanssa samoilla linjoilla, olosuhteet eivät olleet optimaaliset.

”Pakko myöntää, että oli haastavat olosuhteet. Treeneissä tuuli pyöri, eikä sitä toivottu big airin maailmancupin finaaleihin. Se jäi vähän kaivelemaan, sillä urheilijat halusivat tänään näyttää parastaan, mutta olosuhteet eivät sitä sallineet.”

”Lopputulos Annin kohdalla oli todella hyvä, toinen kisassa ja big airin kokonaiscupissa. Eliaskin laittoi kolmannella laskulla vielä tempun jaloilleen, eli lähtökohtaisesti olen urheilijoiden tekemiseen tyytyväinen. Olosuhteet jäi vain kaivelemaan. Se näkyi yleisestikin kisassa, taso ei ollut niin kova, kuin se olisi voinut olla.”

”Silvaplana on kauden kohokohta, siellä on yleensä hyvä rata ja olosuhde. Sitä odotamme innolla”, Mourujärvi kertoo seuraavan kisan odotuksista.

Palkintopallille nousivat:

Naiset: 1. Naomi Urness (CAN) 166,75 pistettä, Anni Kärävä (FIN) 166,00, 3. Giulia Tanno (SUI)

Miehet: 1. Tormod Frostad (NOR) 186,50, 2. Leo Landroe (NOR) 171,00, 3. Troy Podmilsak (USA) 170,50

Big airin cupin tuloksia

1. Naomi Urness (CAN) 340 pistettä, 2. Anni Kärävä (FIN) 230 p., 3. Kirsty Muir (GBR) 219p.

1, Troy Podmilsak (USA) 260 pistettä, 2. Luca Harrington (NZL) 200, 3. Tormod Frostad (NOR) 182, 29. Elias Syrjä 32 p,,  35. Kuura Koivisto 22 p,, 56. Severi Silvander 3 p.

Freeskin maailmancup huipentuu Sveitsissä 

Sveitsin Silvaplana huipentaa freeskin maailmancup-kauden. 25.3. on miesten slopestylen karsinnat. 26.3. on naisten slopestylen karsinnat. 28.3. ohjelmassa on slopestylen finaalit. Silvaplanassa lasketaan myös halfpipessa 29.3.

Sveitsissä kisaavat Anni Kärävä, Elias Syrjä, Kuura Koivisto ja Aimo Mandelin.
Silvaplanan aikataulut ja tulokset: fis-ski.com