Eduard Hallberg 12. MM-pujottelussa

16.02.2025

Alppihiihdon MM-kisojen päätöspäivä Saalbachissa oli suomalaisittain yksi kisojen pääpäivistä. Miesten pujotteluun starttasi kaksi suomalaista laskijaa, maailmancupissa säväyttänyt Eduard Hallberg ja MM-kisojen joukkueyhdistyssä oivaa laskuvirettä osoittanut Jesper Pohjolainen.

Pilvipoutaisessa säässä lasketussa kisassa jännitettiin radan kestävyyttä isommilla lähtönumeroilla lähteneille. Ensimmäisen kierroksen nopein oli numerolla yksi laskenut Ranskan Clement Noel. Eduard Hallberg oli sijalla 17 2,11 sekunnin päässä ranskalaisesta. Jesper Pohjolainen laski ulos ensimmäisen väliajan jälkeen.

Hallberg näki ensimmäisen kierroksen laskun jälkeen hyvän mahdollisuuden kunnon hyökkäykseen toisella kierroksella.

”Ihan postiivisilla ajatuksilla ensimmäisen laskun jälkeen, ihan hyvää tekemistä. Yhteen isompaan virheeseen meni paljon aikaa, muuten lasku tuntui ihan hyvältä. Rata oli hyvässä kunnossa myös numerolla 30 laskeneelle. Toiselle kierrokselle lähden vetämään täysiä.”

Siinä missä Hallberg oli ihan tyytyväinen ensimmäisen kierroksen jälkeen, Jesper Pohjolainen oli vahvan alakuloinen.

”Tuntuu pahalta, syö miestä. Lasku kulkee mallikkaasti treeneissä ja joukkueyhdistetyssäkin suksi kulki. Se, että saisi laskun tuotua maaliin saakka on tuottanut vaikeuksia. Tyhjin käsin täältä lähdetään kotiopäin.”

Käypäinen toinen lasku – Toisen laskun kahdeksanneksi nopein!

Toisella kierroksella Hallberg onnistui kohtuullisen hyvin, lasku oli pienten virheiden sävyttämä, mutta silti hän nousi tuloslistalla viisi sijaa. Eroa voittajaan jäi +1,91 sek. Lopputulokissa Hallberg oli 12, joka oli Suomen paras sijoitus Saalbachin MM-kisoissa.

Saalbachin maaliaulueella oli kisan jälkeen myhäilevä sipoolainen urheilija.

”Toisella laskulla oli vähän haasteita päästä kunnon rytmiin, mutta sitten suksi lähti kulkemaan ihan hyvin. 12. sija on ihan hyvä ja olen siihen tyytyväinen. Ihan ok laskut, mutta kun tiedostaa, että parempaankin pystyy, niin se on vaan positiivista. Sain myös maailmancupin starttipisteitä, jotka ovat tärkeitä. Hyvältä tuntuu”, Hallberg mietiskeli.

Sveitsiläisten juhlat jatkuivat

Loic Meillard  täydensi Sveitsin mittavaa mitalisaldoa voittamalla kultaa, Norjan Atle Lie Mc Grath otti hopeaa (+0,26 sek) ja pronssia pokkasi Saksan Linus Strasser (+0.52 sek). Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Clement Noel laski ulos.

Saalbachin MM-kisojen tulokset: fis-ski.com.