Eduard Hallbergille keskeytys MM-suurpujottelussa

14.02.2025

Eduard Hallberg oli ainut suomalainen laskija Saalbachin MM-kisojen suurpujottelussa. Hallberg ei ole laskenut tällä kaudella maailmancupissa yhtäkään suurpujottelukisaa, Eurooppa cupin starttejakin on kertynyt vain neljä. Suurin huomio hänen harjoittelussaan on kohdistunut pujotteluun, josta on jo tullut mojovaa menestystä.

Ennen kisaa Hallberg asetti ensimmäisen kierroksen tavoitteekseen päästä 30:n parhaan joukkoon, eli käännettyyn lähtöjärjestykseen. Lähtönumero 39 ja pehmenevä rata loivat lisähaasteita tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoite täyttyi, hän jäi ensimmäisen kierroksen jälkeen johtaneesta Norjan Timon Hauganista 2,90 sekuntia. Aika oikeutti sijaan 26, joka tarkoitti erinomaista lähtöpaikkaa toiselle kierrokselle.

”Ensimmäinen kierros meni suunniltelman mukaisesti, ihan hyvä lasku, hyvää peruslaskemista. Toiselle kierrokselle pääsen puhtaalle radalle, mikä on tosi jees. Laskussa oli pari pientä virhettä, mutta sain korjattua ihan hyvin. Toiselle kierrokselle lähden vetämään täysiä.”

Hallberg lähti täysillä liikkeelle, mutta matka päättyi ulosajoon.

”Toisella laskulla valitettavasti pihalle. Tulin kummun yli vähän liian suoraan, tuli töksähdys ja laskin suoraan kohti porttia. Hyvä lasku ensimmäisellä kierroksella ja hyvä fiilis toisessakin ennen ulosajoa. Ollut hyvää laskemista, mutta tämmöistä tämä on, nyt katse kohti sunnuntaita.”

Suomalaislaskijoiden kisat jatkuvat Saalbachissa sunnuntaina. Kisojen päätöspäivänä ohjelmassa on miesten pujottelu, johon osallistuvat Eduard Hallberg ja Jesper Pohjolainen.

Suomalaisten MM-kisapäivät:

16.2. Pujottelu: Eduard Hallberg ja Jesper Pohjolainen

Saalbachin MM-kisojen aikataulut ja tulokset: fis-ski.com.