Kranjska Gora tarjoili pettymyksiä pujottelijoille

02.03.2025

Kranjska Goran maailmancupin pujottelu käytiin aika lyhyellä radalla, suoritusajat jäivät alle 50 sekunnin. Etukäteen vähän pelättiin, että rata pehmee kisan kuluessa, eikä isolla lähtönumerolla ole asiaa hyville sijoille. Eduard Hallberg lähti kisaan numerolla 30 ja Jesper Pohjolainen 57., Rata pysyi kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta aikaerot kasvoivat normaalia suuremmiksi.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa oli Sveitsin Loic Meillard. Paikka toiselle kierrokselle avautui vielä 3.03 sekunnin erolla johtajaan.

Hallbergin ja Pohjolaisen kisat päättyivät ulosajoon radan alkuvaiheessa. Kumpikaan ei saanut laskua kulkemaan oikein missään vaiheessa. Pohjolainen käänsi kisan jälkeen katseen tuleviin kisoihin.

”Tänään oli huono päivä, en löytänyt uran pohjaa ja se rankaisi nopeasti. Jatketaan töitä ja ollaan jatkossa parempia. Muutama päivä treeniä  Reiteralmissa ja sen jälkeen nokka kohti Norjaa ja viimeisiä Euroopa cupin ja maailmancupin pujotteluita.”

Eduard Hallberg myönsi, että laskeminen oli taistelua.

”Ei jäänyt paljon käteen tästä päivästä. En saanut oikein suksea toimimaan tuolla rinteen pinnalla. Silloin on vaikeeta päästä alas.”

Kranjska Goran aikataulut ja tulokset: fis-ski.com 

Hallbergin ja Pohjolaisen kisakiertue suuntaa seuraavaksi Norjaan, Hafjell isännöi pujottelun ja suurpujottelun maailmancupin osakilpailuja 15.-16.3. Suomalaisten osallistuminen suurpujotteluun on vielä epävarmaa. Hafjellin aikataulut ja tulokset: fis-ski.com  Yle näyttää Hafjellin kisat kanavillaan.