Anni Kärävä slopestylen finaaleihin

07.02.2026

Milano Cortinan olympilaiset käynnistyivät Ski Sport Finlandin osalta naisten slopestylen karsinnoilla. Anni Kärävä laski haastavalla radalla riittävän hyvin ja raivasi tiensä maanantaiseen finaaliin.

Kärävän ensimmäisellä laskulla ansaitsemat 62,91 pistettä riittivät karsinnan kuudenteen sijaan. 12 parasta pääsi finaaliin. Anni Kärävä kertoo, että karsinnassa oli omat haasteensa.

”Pakko myöntää, että on ollut haasteita radan kanssa. Tänään sain kuitenkin onnistuneen laskun ensimmäisellä runilla. Siitä on hyvä fiilis, että saan lisää laskuja tuolle radalle sitten finaalissa.”

Ski Sport Finlandin freeskin päävalmentaja Juha Mourujärvi oli myös tyytyväinen suojattinsa laskuun.

”Rata on haastava, meillä on ollut pieniä haasteita tuon reiliosion, eritoten kakkos- ja kolmosreilien kummun kanssa. Sitä on mietitty pää puhki ja eilen illalla lyöntiin lukkoon kaksi eri suunnitelmaa, jota lähdettiin toteuttamaan.”

”Treeneissä saatiin reilit toimimaan, niin hypyistäkin tuli selkämpiä. Karsinnan ensimmäisessa runissa Anni laskun päälle, mutta ensimmäisessä hypyssä grabi oli vähän liian nopea, jonka takia pisteet jäivät alhaisiksi. Mutta tästä on hyvä lähteä parantamaan finaaleja ajatellen”, Mourujärvi jatkaa.

Karsinnan paras oli Sveitsin Mathilde Gremaud (79,15),  Kiinan Eileen Gu oli toinen (75,30) ja Ison-Britannian Kirsty Muir (64,98) kolmas.

Naisten slopestylen finaalit käydään maanantaina 9.2.
Milano Cortinan freestylen aikataulut ja tulokset: fis-ski.com