Severi Silvander voittoon Eurooppa cupin slopestylessa

05.02.2026

Suomen freeskin B-maajoukkue suoritti edukseen La Clusazan Eurooppa cupin slopestylessa. Severi Silvander voitti kisan ja muutkin Suomen laskijat pärjäsivät mainiosti kovatasoisessa kisassa.

Freeskin nuorempi sukupolvi tekee väkevää tuloa kirkkaampiin valoihin. Severi Silvander kertoi, ettei päivän kisan olosuhteissa ollut valittamista.

”Olosuhde oli aamupäivästä pilvinen, mutta päivän mittaan aurinko alkoi paistaa koko ajan enemmän ja enemmän. Luisto oli hyvä koko päivän, ja auringon porottaessa lumen pinta muuttui entistä luistavammaksi, mikä piti ottaa huomioon.”

Silvanderin kisa lähti kuitenkin takellellen käyntiin.

”Karsinnoissa sain ensimmäisen laskun jälkeen huonot pisteet, vaikka lasku tuntui itselle hyvältä. Ei auttanut itku markkinoilla, vaan oli keskityttävä toiseen laskuun, joka oli jäljellä. Sen naulasin nappiin ja pääsin finaaliin.”

Eikä finaalikaan käynnistynyt toivotusti.

”Finaaleissa ensimmäinen lasku meni muuten hyvin, mutta hyppäsin suurin piirtein alastulon yli viimeisestä hyppyristä ja pyllähdin, joten sain siitä huonot pisteet”, Silvander kertoo.

Kunnes kaikki osui kohdalleen.

Kunnes kaikki osui kohdalleen.

”Toiseen runiin lähdin varmalla ja luottavaisella fiiliksellä omaan tekemiseen, sillä tiesin, että osaan. Kaikki meni aivan täydellisesti nappiin ja sain huimat 96 pistettä, mikä riitti voittoon.”

Kisan taso oli kova, josta Silvander kiittää myös kanssalaskijoita. Voittajan oli kisan jälkeen helppo myhäillä, vaikkei voitto helposti irronnutkaan.

”Kisan jälkeen fiilikset ovat todella mieluisat. On ollut paljon vastoinkäymisiä ja välillä vähän huonoakin tuuria tuomarien kanssa, mutta tuurikin on aina ansaittava. Kova työ palkitaan ennen pitkää – nyt se tuli, ja olen todella ylpeä omasta tekemisestäni.”

Pitkään ei Silvander ennätä voitostaan nauttia, sillä perjantaina ohjelmassa on jo big airin karsinnat ja finaalit.

”Kisan jälkeen Suomeen noin kuukaudeksi hetkeksi hengähtämään ja treenailemaan, jonka jälkeen jatkuu Eurooppa cupin kisoilla Varsissa”.

Valmentajan muikeana

Freeskin valmentaja Heikki Vallioniemi oli syystäkin polleana suojattinsa laskemisesta.

”Severi on noin kaksi kautta taistellut EC:n podiumista, mutta nyt se tuli kovan työn jälkeen. Hänellä on on ollut huonoa tuuria ja myös vähän eri sävellaji tuomareiden kanssa, mutta tänään työ palkittiin. Finaalissa hän laski, jos nyt voi sanoa niin liki täydellisesti.”

”Jaakko Koskinen ei valitettavasti saanut karsinnoissa onnistunutta laskua. Nuoremmista Niila Johansen oli uransa toisessa Eurooppa cupissa, pääsi karsinnoista finaaliin ja oli lopputuloksissa kuudes. Myös Kalle Palkisella oli uran toinen EC startti ja kymmenes sija. Hienoja suorituksia todella kovatasoisessa kisassa.”

Silvander korkeimmalla korokkeella 

1. Severi Silvander (FIN) 96.00, 2 Katidane Gomis (FRA) 95.00, 3. Luis Resch (AUT) 94,60, …
6. Niila Johansen 89,20, 10. Kalle Palkinen 86,60, 35 . Jaakko Koskinen 9,10

Perjantaina La Clusazissa kisastaan big air.

La Clusazin aikataulut ja tulokset: fis-ski.com